Siirry pääsisältöön

Tekstit

~Meidän perheen elämää varustettuna yhdellä rakkauskromosomilla~


Blogitekstit

Muuttohommia vauva-arjen keskellä

Meidän muutto on nyt valmis ja meillä on uusi ihana asunto. Miten ne muuttohommat sitten kokonaisuudessaan sujuivat pienen vauvan kanssa, olihan siinä hieman haasteita.
Pakkaaminen aloitettiin hyvissä ajoin ettei kaikki jäisi aivan viime tinkaan ja muuttohommat sujuisivat sutjakkaasti. Ideana oli että minä pakkaisin kotona kun Jerkku on töissä ja tietenkin yhdessä silloin, kun ehdittäisiin. Kerran se yksin pakkaaminen taisi hyvin onnistuakin ja siihen kertaan se sitten jäi. Meidän pieni kun ei malttaisi hetkeäkään olla yksin. Meeaa pitäisi olla koko ajan viihdyttämässä ja se teki pakkaamisesta välillä oikeastaan mahdotontakin. Sopeuduin sitten kohtalooni viihdyttämään Meeaa ja pakkasimme Jerkun kanssa usein yöllä tai sitten toinen viihdytti Meeaa kun toinen pakkasi.
Saimme kuin saimme kaikki pakattua muuttopäivään mennessä ja itse muutto sujui ihan hyvin. Olimme Jerkun kanssa vieneet jo paljon tavaroita uudelle asunnolle banaanilaatikoissa ja minä olin purkanut aika paljon tavaroita jo …

Viimeisimmät blogitekstit

Kun omaa henkilökohtaista tilaa on rikottu— Seksuaalinen trauma ja synnytyspelko

Kun mummun ja papan naama saa itkemään — vierastaminen

Äitiys on välillä kauhean yksinäistä

Raskausaika tiivistettynä, meidän rakkauskromosomi

Pieni kurkistus Meean kehitykseen ja arkeen

Kaamea väsymys, kilpirauhasen vajaatoiminta

"On raskasta olla tuon lapsen vanhempi"

Helpotusta Meean mahakipuihin

Mitä jos seuraavallakin lapsellamme todettaisiin Downin Syndrooma

Miltä meidän arki näyttää, tavallisen omanlaiselta

Ota yhteyttä:

Sähköposti: rakkauskromosomi@outlook.com
Instagram: rakkauskromosomi